keskiviikko 30. maaliskuuta 2011

antioksidantit



kuva:spaweekblog.com

Vapaita radikaaleja
tulee kudoksiimme hengitysilman ja normaalin aineenvaihdunnan kautta. Nämä ovat parittomia happielektroneja ja ne hakevat kohdetta, johon purkaa ylimääräiset elektroninsa. Vapaiden radikaalien syntymistä elimistössä ei voi estää. Ne ovat myös osa elimistön puolustusjärjestelmää, sillä ne tuhoavat haitallisia bakteereja. Ongelmaksi ne muodostuvat, kun niitä on liikaa eikä elimistö ehdi korjata riittävästi niiden synnyttämiä vahinkoja. Vapaat radikaalit siis oksidoivat eli hapettavat solujamme - aivan samoin kuin ne hapettavat eli ruostuttavat rautaa. Keho tarvitsee riittävästi antioksidantteja, jotta vapaiden radikaalien tuhovaikutuksia voidaan minimoida.

Vapaita radikaaleja pääsee kehoon erityisesti:
Voimakkaan auringon säteilyn avulla
Urheilusuoritusten aikana
Ilman korkean otsonipitoisuuden takia
Tupakoinnin vuoksi
Alkoholin käytön vuoksi
Liian kaloripitoisen ravinnon ansiosta
Ilman saastumisen vuoksi
Elleivät elimistön puolustusmekanismit pysty eliminoimaan vapaita radikaaleja, ne
tuhoavat solukkoa
elimistö vanhenee ennenaikaisesti
tulehdustautiriski kasvaa
syöpäriski kasvaa
sydän- ja verisuonitautiriski kasvaa

Jokainen solumme joutuu päivittäin n. 10.000 vapaaradikaalin hyökkäyksen kohteeksi.Jos vapaat radikaalit pääsevät solun pintakerroksen läpi, ne saattavat osua DNA:an ja vahingoittaa sitä. Solun jakautuessa myös vahingoittunut DNA jakautuu. Solu jonka DNA on vahingoittunut voi muuttua syöpäsoluksi ja alkaa jakautua kontrolloimattomasti

Solujen pinnalle tulevat vapaat radikaalit saattavat muuttaa solun antigeenejä, jolloin immuunijärjestelmä ei tunnista solua omaksi ja alkaa tuhota sitä. Tällaisia autoimmuunisairauksia esiintyy varsinkin kilpirauhasessa, ohut- ja paksusuolessa ja nivelissä. Myös kaikki syöpämuodot, verisuonten kalkkeutuminen ja alzheimerin tauti voi olla vapaiden radikaalien aiheuttamaa.
Terve organismi on koko ajan tasapainossa. Se tuottaa yhtä paljon uusia soluja kuin entisiä tuhoutuu. Jotta uusia soluja voi muodostua tulee ravinnossa olla riittävästi kaikkia välttämättömiä aminohappoja. Soluvaurioita syntyy herkästi niissä elimissä, joissa solurakenteet sisältävät runsaasti monityydyttämättömiä rasvahappoja kuten sydämen, hermoston, aivojen, limakalvojen ja luuytimen solut. Mitä enemmän elin käyttää happea, sitä enemmän syntyy vapaita radikaaleja. Keuhkot ovat näin ollen erityisen alttiita oksidatiivisille soluvaurioille.





Newaysin laajakirjoinen antioksidantti, sisältää mm. kurkumaa, neidonhiuspuu-uutetta,
männynkuoriuutetta, viinirypäleensiemenuutetta, greipinsiemenuutetta, kaakao-, papu-uutetta, C-, E- ja A-vitamiinia. Sisältää sekä lyhyt- että pitkävaikutteisia antioksidantteja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti